torstai 28. marraskuuta 2013

Luppakorville lämmikettä

Pientä hiljaiseloa on blogissa ollut, kun on kuumeisesti koirakankaita odoteltu, mutta hieman sain ommeltuakin. Talvi alkaa näyttää merkkejä tulostaan, joten myös koiruuksien korvat tarvitsevat lämmikettä, eli tällä kertaa ei koirapipoja, vaan koiraN pipoja! Ja mallit ovat erittäin mielissään.. ;)






Lisäksi Käpysen Aurinkukonnasta syntyi aika vinkeä pipo ihmispäähän :)




perjantai 1. marraskuuta 2013

Kohta niitä saa...

Hieman on pieni projekti ottanut aikaa muulta puuhastelulta. Nyt on nimittäin kahlattu ensimmäinen etappi byrokratian viidakossa ja aikaansaatu ihan oma Y-tunnus! Toiminimi odottaa vielä lopullista hyväksyntää, mutta kohta minä voin hyvillä mielin tarjota mm. pipoja kaikille halukkaille. Yritykselle tulen sitten perustamaan omat kotisivut ja mahdollisesti blogin, mutta nämä sitten parin viikon sisällä, kun nimi varmistuu.

Tarkoituksena olisi nyt ensi hätään tarjota erityisesti koiramaisia pipoja, joten nyt saa jo heittää ehdotuksia, mikä/mitkä koirarodut ovat jäänet täysin paitsioon ja joista olisi kiva saada pipo omaan ja kaverin päähän, niin katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi! :)

torstai 10. lokakuuta 2013

Rotupipokirjo laajenee

Pitääpä sanoa, että WOW! Löysin sivuston, josta voi tilata kankaita lukemattomilla eri printeillä. Mukana myös monia, monia eri koirarotuja! Ei siis enää pelkkiä mäykkypipoja.. ;) Pakkohan sieltä oli ensin pala tilata kokeeksi. Toimituksessa meni tovi, mikä on ihan ymmärrettävää, kun mikäli oikein käsitin, niin jokainen kangas printataan tilauksen tultua. Ja meneehän sitä postissakin joku hetki, että se tänne Pohjolaan löytää.. Puuvillaneulos osoittautui todella hyväksi, laadukkaan tuntuiseksi kankaaksi. Tuolta voi tilata myös oman suunnitelman mukaan, joten tulevaisuudessa pääsee mahdollisesti tekemään jotain myös omasta designista! :)

Koepalan tilasin alaskanmalamuutin kuvilla ja palasta syntyi kaksi malamuuttipipoa!


lauantai 21. syyskuuta 2013

Uudet kannet rekkarikansiolle

Kyllä on ottanut osansa paluu täyspäiväisesti töihin ja ei ole pahemmin iltaisin ehtinyt tai jaksanut näperrellä, ideoita vaan tupsahtelee päähän koko ajan lisää. Nyt kun oli pitkästä aikaa (ja pitkään aikaan) viikonloppu ilman ohjelmaa, oli pakko hyödyntää vapaat hetket ja näperrellä jotain.

Monta vuotta sitten hommasin koirille Kennelliiton näyttelykansion, johon olen laittanut kaikkien koirien paperit, jotta löytäisin kaikki helposti, tai sitten hävitän kaikki kerralla.. Kansion kannet ovat vuosien saatossa päässeet hiukan kulahtamaan, joten ajattelin tehdä kansiolle uuden ilmeen, mistäpä muusta, kuin PaaPiin mäyräkoirakankaasta! Tosin onhan siellä nyt yhden podengonkin paperit, mutta podengokangasta ei vielä vastaan ole tullut.. Tämä olikin todellinen pikatikki, kun kannet syntyivät kahdesta suorakulmion muotoisesta kaistaleesta. Eli jos kannet alkavat tympiä, niin äkkiä pyöräyttää uudet!


Sisus, vuorikankaana musta trikoo




lauantai 7. syyskuuta 2013

Helppo kinkkupiirakka

Tänään emännöin meillä ensimmäitä kertaa me&i-vaatekutsuja ja kuumeisesti mietin sinne tarjottavaa. Tuttava toi meidän pikkuneidin rotinoille aikanaan hirmuisen hyvää kinkkupiirakka ja sain myös reseptin siihen, mutta arvatkaa vaan onko se tallessa.. Niinpä kuumeisesti muistelin, mitä siihen tuli ja tämmöisen reseptin kehittelin pellilliseen kinkkupiirakkaa:

Pohja:
2 pkt valmista piirakkataikinaa (joo, olin laiskalla päällä)

Täyte:
2 pss kinkkusuikaleita
2 punaista paprikaa
1 pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa

Päälle:
3 prk kermaviiliä
4 kananmunaa
suolaa
paprikajauhetta
rouhittua mustapippuria

Taputtelin pohjan pellille, jonka päälle levittelin kinkkusuikaleet ja kuutioidut paprikat. Leikkasin Koskenlaskijan siivuiksi ja lanoin tasaisesti paprikoiden päälle. Sekoitin kulhossa kermaviilit, kananmunat ja mausteet, ja kaadoin seoksen päälle. 200 astetta ja noin puoli tuntia (että täyte on hyytynyt).




Minulla teki mieli hirmuisesti myös mansikkakakkua, tai jotain sen tapaista, joten pyöräytin kääretortun, johon keitin itse mansikkahillon hillosokeripussin ohjeen mukaan. Oli päässälaskutaito koetuksella, kun ohjeessa oli kaksi kiloa marjoja ja minulla niitä puolestaan oli noin kolme desiä. Hiukka makeaa siitä tuli, mutta hyvää kuitenkin.Mansikkahillon kaveriksi laitoin väliin kerma-rahkaseoksen (4 dl kuohukermaa+1 prk rahkaa+sokerit), jolla myös kuorrutin kääretortun. Päälle vielä Wiener nougat -rouhetta.

Kyllä jaksoi sitten vaatteita sovitella! :)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Hihnoja

Monesti minulta on kyselty, että milloin alan tehdä hihnoja. No NYT! :D Tein näin alkuun kolme kappaletta. Kahdessa ompelin mäykkynauhan mustaan polypropeeni ja yksi oli valmiiksi kuvioitua camo-nauhaa. Oranssi mäykkynauha vanhaa tuttua ja uusi löytyi Etsystä. Camo-nauha ja lukot Antassusta.




Ja laitanpa samaan pannat, jotka tein kolmelle skottikoiraneitokaiselle. Koristenauha Antassusta, renkaat Antassu/Kätevä Käsi ja polypropeeninauha Kätevästä Kädestä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Pöydänpyyhkimiä

Viimein sain aikaiseksi kuvoida jo keväällä Kätevästä Kädestä ostamani tiskirätit. Kaivoin esiin Himmin valokuvasta tekemäni seulan ja tein ensin sarjat rättejä sillä. Sitten halusin kokeilla jotain muuta. Minulla oli vanha pitsiverho, jossa on kukkakuvioita, joten kokeilin, mitä sillä saisi aikaiseksi. Ensin laitoin verhon rätin päälle ja ruiskutin väriä rätille toivoen, että kukkakohdat jäävät valkoisiksi. Hieman vaihtelevalla menestyksellä tämä onnistui. Ruiskutin vielä toiseen vaaleampaa väriä päälle ilman verhoa, jolloin kukat saivat hieman väriä. Sitten otin vielä tyhjän seulan ja kokeilin painaa verhon kuvion, mutta rätti imi turhan topakasti runsaamman määrän väriä itseensä ja tuloksena oli lähes kokonaan vihreä rätti, joka pääsee ateljeen lattialuutuksi.

Pitsiverhokokeilu ei ollut kovin onnistunut, mutta sitten muistin, että minullahan oli pussillinen lehtikoristeita, jotka olivat meidän häissä pöytäkoristeina. Kaivoin ne esiin ja asettelin rätille ja ruiskutin syksyisiä värejä päälle. Lehtien kuvio jäi melko selvästi näkyviin, mutta halusin kuitenkin vielä lisää, joten piirsin lehtiin vielä ääriviivat, mikä onnistui aika kivasti. Kokeilin myös piirtää toiseen pitsiverhon läpi kuvioimaani rättiin, mutta se sekasotku saa kunnian myös toimia ateljeen lattiarättinä...

Himmin kuvilla

Tämän menin sitten töhrimään, mutta eipä tuo kummonen ollut..

Kahdella värillä ruiskutettu. En nyt ihan tiiä....

Syksyrätit värjäämisen jälkeen
Ja valmiina!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Avaimenperiä

Minä en osaa käyttää avainkaulanauhoja, kun tuntuu, että ne roikkuessaan ovat kiinni joka paikassa. Sain opiskeluaikoina lahjuksena jostakin avaimenperän, jossa on ns. kiipeilijänlukko (tai miksi sitä nyt oikeasti sanotaan), joka on helppo napata tarvittaessa esim. vyölenkkiin, mutta avaimet kulkevat näppärästi myös nipussa laukussa tai taskussa. Tämä on ollut loistava, kun saan napattua töissä avaimet vyölle, jos tarvitsee vastaanotosta irrota ja jää kädet vapaaksi, ja taas tiskillä ollessa avaimet saavat levätä pöydällä, eikä mikään nauha ole takertumassa kassakoneisiin tai muihin.

Nyt kokeilin itse tehdä samanlaisia. Kudotut kuvionauhat eivät oikein sovi avainkaulanauhoihin, ellei niitä sitten ompelisi kaksinkerroin, ettei nauha lähde nurjalta puolelta purkautumaan, mutta tähän ne sopivat hyvin, koska nauhapätkä on niin lyhyt ja kaksinkerroin. Tilasin kiipeilijänlukkoja ebaysta, mutta mittasin vanhan lukon jotenkin pieleen, niin saapuneet lukot olivat pienempiä, mitä ajattelin, mutta sopivat hyvin kapeamman, n 2 cm leveän, nauhan kanssa. Nauhat ovat oman varaston aarteita, enkä kyllä enää muista, mikä on mistäkin aikanaan tilattu. Nauha on siis ommeltu kaksinkerroin, jonka yläpäässä lukko ja alhaalla avainrengas. As simple as that!

Avaimet saa nopsaan esim. vyölenkkiin roikkumaan

Ja lyhyemmälle avaimenperän saa nappaamalla avainrenkaan lukkoon

Tämmöisiä syntyi, plus yksi joka jäi ompelupöydälle....

torstai 29. elokuuta 2013

Noshin mäykyt

En malta olla esittelemättä Noshin uutta ihanaa mäyräkoirakuosia, vaikka pipoja kummempaa en siitä vielä ole ehtinyt tehdä. Kesällä näin Facebookissa ennakkomainoksen syksyn uutuuksista, jossa mäykyt komeilivat ja sitä sitten odotettiinkin, kuin hullu kuuta nousevaa! Viimein tulivat mäykyt myyntiin ja pakko oli heti tilata pala jokaista sävyä. Nyt pystyi taas pipojen tekemistä ajattelemaan edellisen satsin jälkeen, ja nämä lähtevät samaan paikkaan kuin edellisetkin, eli myytäviksi koirien hyväksi, ja varmaan tulevat koristamaan etenkin mäykkyihmisten päitä! :)

Kaikissa sävyissä
Ihanat mäykyt pipossa

Mäykkymeri


Samaan pakettiin lähtee myös pipot, jotka tein Pienestä Hattutehtaasta löytämästäni (minulle) uudesta kuosista Znok Desingnin ketut ja pöllöt -jerseysta. Kangas on kyllä kuin karkkia! Joutuu varmaan vielä tilaamaan palan, jos sitä itselleenkin, tai lähinnä meidän tyttöselle, siitä jotain tekisi.


Ja vielä laitan tähän nipun avainkaulanauhoja, joihin pariin lisäsin pikalukot. Kylläpä muuten tökkii nyt silmään, kun vasta kuvaa katsoessa huomasin, että yhdessä nauhassa kuvio menee eri suuntaan, mutta on ehkä just ja justkestettävissä, kun viimeiset pätkät mäykkynauhaa on nyt tuhlattu, niin ei pääse uuttakaan tekemään...

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kauniita unia, Kekkosen kuvia!

Minulla meni ensimmäinen satsi Käpysen Kesämies Kekkosta ihan ohi. Yht'äkkiä vaan Kekkosia alkoi putkahdella sieltä täältä! En suoraan sanoen ollut aluksi varma tykkäsinkö kuosista, mutta tehokkaan siedätyshoidon jälkeen sitä oli suorastaan pakko tilata, kun sitä taas tulisi myyntiin.

Mutta mitä siitä pitäisi tehdä? Se näytti siltä, että siitä pitäisi tehdä bokserit. Tai kalsarit. En tiedä miksi. Meidän isäntä ei kuitenkaan lämmennyt Kekkos-kalsongeille, joten päätin tehdä itselleni semmoiset! Tai no en ihan.. Minä tykkään shortsipyjaman mallisista yö- ja oloasuina, joten Kekkonen pääsi kuvittamaan meikäläisen shortseja. Ja tietysti samaan sarjaan täytyi tehdä pipa. Pipa onkin meikäläisen tuttua pipamallia.


Yläosan toppiin otin kaavan pohjaksi Suuri Käsityö -lehdestä (nro 6/2000), jota muokkasin enemmän mieleisekseni hieman avartamalla kaula-aukkoa edestä ja takaa, sekä lisäsin helmaan pituutta, kun kaavat piirrettyäni toppi näytti lähinnä napapaidalta. Alaosaan ompelin kaistaleen mustaa trikoota tuomaan hieman kontrastia, jotta toppi ja shortsit erottuisivat toisistaan päällä ollessa. Hieman otin tämmöistä teatterin komedia/tragedia-teemaa mukaan ja ompelin etupuolelle iloisen Kekkosen ja takapuolen kappaleen leikkasin kuvio alassuin, jolloin siitä tuli totinen Kekkonen.
Kesämies Kekkonen on iloinen

Kesämies Kekkonen on totinen

Shortseihin nappasin kaavan myös Suuri Käsityö -lehdestä (7/2013), jota myöskin aavistuksen muokkasin. Hieman vain levensin lahkeita, kun olivat mallissa kapenevat. Muuta muutoksia en lähtenyt tekemään. En olisi uskaltanutkaan, kun on muuten minun ensimmäinen housuntapainen ompelus, niin ei olisi saattaneet saumat enää sattua kohdalleen. Sama "teatteriteema" jatkui shortseissakin; toisessa lahkeessa iloiset ja toisessa totiset Kekkoset.

Totinen Kekkonen - Iloinen Kekkonen
Ja koko ompelun ajan soi päässä "Kekekekekekekekekekekekekekekeke KekkonenKekkonenKekkonenKekkonen!" :D



torstai 8. elokuuta 2013

Mehujäätä rannalle

"Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.." Vaikka tuo kappale onkin yksi ehkä rasittavimmista kesärenkutuksista, niin kuitenkin tuo sopii tämänhetkiseen fiilikseen, kun sadetta on luvattu about viikoksi eteenpäin.

Minä bongasin Käpysen Facebook-sivuilta jo ennakkoesittelystä Mehujäätaika-kuosin, jota oli aivan pakko tilata, kun se saapui myyntiin. Kaveriksi Mehujäätaika sai Vesiväriraidan, jonka katsoin sopivan sävyihin. Mehujää näytti ihan kesätopilta, tarkemmin ajatellen semmoiselta topilta, jota pidetään rannalla tai möksällä. Mallikin hahmottui nopeasti ja kaavat ovat taas omasta päästä (minkä kyllä huomaa ;)). Suurena halterneck-toppien fanina myös tästä topista tuli samaa sarjaa. Nyt en halunnut tehdä mitään vartalonmyötäistä, vaan rennon, kevyen topin, joka olisi kiva päällä uinnin jälkeen. Nyt sitten toivotaan, että vielä tulisi vaikka pari hellepäivää.. Hieman se ehkä joltakin mammatopiltakin näyttää, mutta voipahan ainakin syödä reilusti jätskiä! ;)


Enemmän edukseen taas päällä, mutta yläosa olisi saanut olla ehkä hiukka matalampi
Kuosit lähempää

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Superdogs

May I Present:

Captain America   


The Punisher



Batman


Yhdessä he muodostavat supersankariryhmän:
"The Law of Härkinvaara"

Ryhmän pikku-apurin alter ego odottaa vielä paljastumistaan (ja kaula kasvamista).
Ehkäpä The Flash?




Vaikka jo päätiin, etten laita enää tänne pantoja, ettei mene itsensä toistamiseksi, niin esittelenpä nämä kuitenkin. Jo pari vuotta sitten bongasin näyttelyreissulla Batman-pannan, jota en silloin raaskinut ostaa, mutta ajatus Batman-pannasta Hilmalle jäi kummittelemaan mieleen ja nyt, kun aloin itse näitä väkerrellä, päätin tehdä jokaiselle koiralle oman supersankaripannan, joka olisi kunkin koiran näköinen. Tietysti koristenauhoina noita kuoseja ei löytynyt, joten tilasin avainnauhoja Ebaysta. (Nyt huomasin, että jotain supersankarinauhoja oli tullut Antassuun.) Muutenpa malli on vanha tuttu. Sittenpä vaan taistelemaan oikeuden puolesta! :D

Batman, Captain America ja The Punisher