sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Liivihame tirehtöörille

Vuodenvaihteen kieppeillä bongasin Joensuun seudun kansalaisopiston lehtisestä vauvasirkuksen, johon oli ihan ehdottomasti päästävä meidän pikkuneidin kanssa! Tämän innoittamana tein tulevalle tirehtöörille teemaan sopivan liivihameen.

Olin jo aiemmin tilannut JNY Designin Circus -trikookangasta, joka sopi täydellisesti tarkoitukseen. Mallin löytäminen oli sitten toinen juttu. Halusin ihan simppelin suoralinjaisen perusmallin ja pläräsin käsien ulottuvilla olevat käsityölehdet, mutta tuloksetta. Sittenpä päätin, että osaanhan minä nyt yhden liivihameen kaavat tehdä! Eikun mittanauhan kanssa pikkuneitiä mittailemaan ja siinä sitten kaavat alkoivat pikkuhiljaa hahmottua.

Koska oli uudenvuodenaatto ja minun pitää hyvin usein saada toteuttaa ideani välittömästi, piti turvautua olemassa oleviin materiaaleihin. Nuo oudot kangasliikkeet kun eivät osaa ennustaa minun mielen liikkeitä ja palvele minua kellon ympäri vuoden jokaisena päivänä. ;) Tein yläosasta kaksinkertaisen ja tikkasin reunat. Tähän olisin vielä kaivannut joustokanttinauhaa, mutta kelpasi ilmankin. (Hieman vain veti tikki kangasta kuprulle, mutta ehkä olisi suorempi, jos olisi malttanut keskittyä enemmän ompelukoneen asetuksiin.) Laatikon pohjalta löysin vielä kaksi sopivaa nappia olkaimiin ja suoralinjainen liivihame oli valmis hujauksessa! Kyllä nyt kelpaa meidän tirehtöörin johtaa päivittäistä sirkusta!


Jälkeenpäin ajatellen helmaosa olisi voinut olla aavistuksen leveämpi ja nappien tilalle kaipaisin neppareita, joilla olisi voinut tehdä hieman säätövaraa olkaimiin, mutta ihan onnistunut ensimmäiseksi liivihamekyhäelmäksi. :)

2 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen! Mukavaa kun aloitit tällaisen blogin, on aina kiva nähdä mitä itse tekemällä voi saada aikaan! Miekin ompelin lapsille kun olivat pieniä mut ne oli vaan yöpukuja kun en ihan niin taitava ole ;) Tilkkutäkit olen tehnyt molemmille ja niistä olen ylpeä :) Nykyisin vaan neulomiseen oikeastaan jää mun käsityöt, niitäkin verraten aikaisempaan vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo jonkun aikaa haaveilin tämmösestä blogista, niin viimein sain ajoiks. :)

      Minun kärsivällisyys ei ole koskaan riittänyt tilkkutöihin, mut ne on kyllä hienoja! Minullakin on tahtonut olla kausittaista tuo tekeminen, mistä aina innostuu, mutta jospa tämä blogi saisi tekemään enemmän. :D

      Poista