lauantai 30. huhtikuuta 2016

Pokaalien uusi ilme

Pitkästä pitkästä aikaa väkertelin meidän seuran Match Showhun ja ajattelin jakaa tämän pokaalien tuunausvinkin muillekin. Ennen en pokaaleja ole tuunannutkaan, joten hieman sai miettiä, mistä lähtisi liikkeelle. Pokaalit olivat vielä osittain erimallisia, niin piti miettiä, miten saisi niistä muokattua yhteensopivat. Lopulta päädyin maalaamaan pokaalien varsiin osion, sekä yläosaan raidan akryylimaaleilla ja ripottelin märkään maaliin samansävyistä kimalletta, joka kiinnittyi maalin kuivaessa. Nyt jälkiviisaana laittaisin ehkä kuivuneen maalin päälle kerroksen decoupage-lakkaa ja ripottelisin kimalteen siihen, kun hieman tuntui kimalletta vielä irtoavan, vaikka kuinka yritin karistella, mutta saahan sitä vappumätsärissä vähän blinblingiä leijallakin.

Ennen tuunausta

Pokaalien uusi ilme


Blinbling

Tuunasin BIS-kehään myös ruusukkeet. Tällä kertaa en tehnyt koko ruusuketta itse, vaan tein uusiokäyttöön tuotuihin ruusukkeisiin uudet keskiöt. Sama värikoodaus, mitä pokaaleissa saatiin kartongeilla ja tarroilla oli helppo koristella. Liimasin muuten paikalleen decoupage-lakalla, pysyy hyvin kiinni, eikä vedä kartonkia kuprulle.


Hauskaa vappua kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti