tiistai 1. maaliskuuta 2016

Slipperi eli lähetyspanta tai -hihna

Tämä on tuoreimmasta päästä ideoita, jotka on pitänyt toteuttaa.

Meidän koirablogin puolelle eksyneet ovat voineet huomata, että viime kesänä aloimme käydä vinttikoirien maastojuoksukisoissa meidän pienen portugalinpodengo Kertun kanssa. Tämän vuoden alussa säännöt muuttuivat hieman ja koiralla ei saa enää juostessa pitää pantaa kaulassa. Meillä tuo panta on ollut käytössä, koska se helpottaa koiran kiinnipitämistä lähdössä, kun pieni podengo pyörii kuin väkkärä yrittäen päästä ottamaan kiinni viehettä. Uusi sääntömuutos toikin meille siis hieman pähkättävää, miten jatkossa saan pidettyä koiran kiinni lähdössä käskyyn asti. Vikkelän väkkärän pelkästään käsin kiinni pitäminen ei tule onnistumaan.

Aloin perehtyä asiaan sääntömuutokseen tultua ilmi ja törmäsin slippereihin, eli lähetyshihnoihin tai -pantoihin, jotka alkoivat kuulostaa meille fiksuimmalta vaihtoehdolta. Niissä pantaosassa on kiinni hihna ja pannan toiseen lenkkiin saa pujotettua hihnan toisen pään, eli kun koira ampaisee liikkeelle, hihna vapautuu renkaasta. Seikkailin eri sivustoilla ja verkkokaupoissa katsomassa eri malleja. Hieman piti pähkätä pienen koiran kanssa sitä, ettei panta tai hihna pääse sotkeutumaan jalkoihin. Minulta löytyi vielä polypropeeninauhaa ym. tarvikkeita pantojen teon jäljiltä, joten kokeilin paria erilaista mallia.

Toisessa mallissa on rannelenkki ja lyhyt vapautuva hihna, joka voisi olla meille sopiva, koska jokatapauksessa kannan koiran aina lähetypaikalle koiran kierrosten noustessa nollasta sataan tarkastuspistellä, joten pidempää hihnaa ei välttämättä tarvita. Toisessa mallissa on sitten hieman pidempi vapautuva osa, joka voi toimi myös hihnana, mutta vaatii hieman pujottelua ennen lähetystä, että hihnasta saa vapautuvan. Tämmöisiä koekappaleita pähkäämisen jälkeen syntyi:

Parit erilaiset mallit

Vapaa hihnanpää lenkin läpi

Rannelenkilltä oleva

Ja sama koiran päällä

Toinen malli menee hihnanakin

Sattui sopivasti olemaan vielä tätä nauhaa laatikossa. Koska meillä oli viime kaudella välillä hieman teknisisä ongelmia kesken juoksunkin, niin teksti tuntui sopivalta, että kompuroinnista huolimatta "pysy rauhallisena ja jatka vaan!"

Nyt pitää vielä harjoitella näiden käyttöä ennen kauden alkua, ettei vahingossa podengo lipsahda lapasesta ennen aikojaan. :D

lauantai 27. helmikuuta 2016

Kiitos kerho-opeille!

Viikko sitten aloimme opetella uutta arkirytmiä, kun tämä mamma lähti taas työmaalle, kun ei sitä lottovoittoakaan kuulunut. Kyllä se vaan meni lähes 1,5 vuotta kotiäitinä nopeasti! Kävimme tämän ylipitkän mammaloman ajan lasten kanssa seurakunnan järjestämässä perhekerhossa, josta eityisesti tyttö on tykännyt kovasti, joten jäädessämme pois kerhosta jokin pieni muistaminen kerhon ohjaajille oli paikallaan.

Mietin, että mukava olisi antaa jotakin, missä näkyy lapsen kädenjälki, kun niin monet kerrat on kerhossakin askarreltu. Päädyin lopulta, miksiköhän sitä kutsuisi, korttikääröön, eli korttiin, jonka sisälle laitoin suklaalevyn. Tyttö maalasi paperin, jonka liimasin kartongille. Kartongin toiselle puolelle molemmat lapset saivat painaa kädenjälkensä kuin allekirjoitukseksi, joiden yläpuolelle kirjoitin meidän kiitokset kerhoajasta, Taittelin kortin kolmeen osaan, laitoin sisään suklaalevyn ja kietaisin ympärille niininauhaa. Tämmöiset pienet muistamiset kerho-opeille sieltä siis syntyi:

Maalaukset

Allerkirjoitusten päälle kirjoitin meidän kiitokset, kun maali oli kuivunut.

Valmis käärö
Ja sisällä suklaalevyt :)

torstai 25. helmikuuta 2016

Koiramaiset Anelmaiset

Äitini ihasteli kovasti tytölle tekemiäni mini-anelmaisia, mutta samaan hengenvetoon totesi, että olisipa myös kiva saada villasukat alaskanmalamuutin kuvalla. Ajattelinpa yllättää äitini ja yhdistää nuo ideat, kun äidin synttäritkin oli tulossa. Näin syntyi koiramaiset Anelmaiset! Ja enhän minä sitten malttanut odottaa sinne synttäripäivään asti, vaan äiti sai sukat jalkaansa heti! :D

Nämä ovat muuten neulottu Anelmaisten ohjeella, mutta kukkaraita korvattu malamuutilla ja nilkan kuvio tassuraidalla, joiden kuviot suhrasin itse. Malamuutista tuli melkein tunnistettava.. ;) Ja samallahan valmistui toinen työ Ideat todeksi -listalta. :)




Sopivat tuli! :) (Ja podengon oli pakko taas ihan pakko osallistua kuvaukseen... :D)



Tässä vielä ruutupiirrokset alaskanmalamuutin ja tassun kuvioon:



torstai 11. helmikuuta 2016

Villasukat isälle ja pojalle

Rasti seinään! Itselle luomani Ideoista teoksi -haaste on polkaistu käyntiin! Ensimmäisenä listalta valitsin työn alle villasukat miehelle. Minun on pitänyt jo kauan tehdä hänelle villasukat, mutta ei vaan ole vuosiin puikot tarttuneet käsiin. Joskus seurustelun alkuaikoina taisin parit sukat tehdä, kun ei kukaan minulle kertonut "ei villaista ennen kultaista", mutta eipähän tuo tainnut juuri vaikuttaa.. ;) Sen jälkeen sukkia on tullut vain mummoilta, joten päätinpä ilahduttaa isäntää ihan oman vaimon tekemillä villiksillä.

Valitsin malliksi Novitan sukkalehdestä löytyneen Metsäretken, joka minusta oli aika sopiva paljon luonnossa liikkuvalle. Ohjeesta poiketen tein sukat 7 veljeksestä (tummansininen ja puhtaanvalkoinen)  nelosen puikoilla ja noudatin koon 38 ohjetta, jolloin sukista tuli passelit tuommoiseen noin koon 44 jalkaan. Sukat ovat nyt olleet tovin käytössä ja kyllä varmasti 3,5 puikoilla olisi tullut napakammat, joten jatkossa teen kyllä sukat niillä.

Minusta oli mukava ajatus "isä-poika -sukat", joten tein samalla vauhdilla meiden pienemmälle 1 vee isännälle villikset. Aloitin 36 silmukalla ja lisäsin/kavensin ohjeen mukaan.Nämä myöskin samasta langasta ja samoilla puikoilla. Pojan sukissa löysempi jälki ei niin haittaa, antaa varsissa paremmin periksi noissa pikku-ukon juntturakintuissa.

Sittenpä miettimään, mitä sieltä listalta seuraavaksi poimisi. Ehkäpä nyt samalla vauhdilla vielä ainakin yhdet villasukat.. :)


tiistai 9. helmikuuta 2016

Syksyn synttärijuhlat

Nyt kun taas välillä vettäkin sataa ja kuraa lentää, niin on hyvä hetki palata hieman ajassa taaksepäin ja kirjoittaa meidän syksyn synttäreistä, kun jäi silloin päivittämättä. Ja pakko kirjoittaa nyt kakun resepti ylös, ennen kuin unohdan sen!

Lokakuussa juhlittiin meidän 1-vuotiasta isännän alkua ja jo perinteiseen tapaan askartelin kutsukortit. Hieman oli idea hakusessa, kun pienellä miehelä ei vielä mitään suosikkihahmoa ollut, mutta lopulta keksin syksyyn sopivat sammakot.

Taustakartonkiin tupsuttelin akryylimaaleilla lehtiä, joihin sain sabluunan vaahteranlehden mallisella kuvioleikkurilla. Sammakon leikkasin kartongista ja juhlahatun kuviopaperista. Lisäksi vielä hiukka kimalleliimaa ja silmät päähän. Aika veikeät niistä tuli! :)






Halusin tehdä syksyyn sopivasti omenakakun, mutta en millään löytänyt mieleistä ohjetta, joten aloin kehittelemään omaa kakkua. Hirveästi en itse pidä päärynän ja kinuskin yhdistelmästä, johon löytyi enemmän reseptejä, vaan omena ja kinuski on enemmän minun mieleen, joten tässäpä ohje Hannin omena-kinuskikakkuun:

Omena-kinuskituorejuustokakku


Pohja:
200 g täysjyvä  digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:
7 liivatelehteä
1,5 dl sokeria
2-3 omenaa
nokare voita
5 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kinuskikastiketta
0,5 dl sitruunamehua

Kakun päälle:
1 liivatelehti
1-1,5 omenaa
hyytelösokeria
vettä
1 dl kinuskikastiketta


Pohja:
 - Murskaa keksit ja lisää voi. Levitä muruseos tasaisesti leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.


Täyte:
- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
- Karamellisoi omenat: Leikkaa omenat pieniksi kuutoiksi. Sulata sokeri puhtaalla kuivalla paistinpannulla, varo polttamista. Kun sokeri on sulanut ja muuttunut kauniin ruskeaksi, lisää omenakuutiot. Sekoita tasaiseksi ja lisää voinokare. Jätä jäähtymään muun täytteen valmistuksen ajaksi.
- Vispaa kerma vaahdoksi ja jätä hetkeksi odottamaan
- Sekoita tuorejuusto ja kinuskikastike keskenään toisessa kulhossa
- Lisää karamellisoidut omenat
- Liota liivatelehdet kuumennettuun sitruunamehuun ja lisää tuorejuustoseokseen
- Lopuksi lisää kermavaahto nostelemalla sekaan
- Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti, mielellään yön yli

Päällinen:
- Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen
- Tee kakun päälle "rengas" pieneksi kuutioidusta omenasta. Mitä enemmän omenaa, sitä paksumpi rengas
- Valmista yksi annos hyytelösokeria pakkauksen ohjeen mukaan (Ei ole nyt pakettia, enkä muista mittoja ulkoa) ja sivele hyytelösokeri omenanpalasten päälle
- Kuumenna  kinuskikastiketta ja liota liivalehti siihen. Kaada kinuskikastikse omenarenkaan keskelle.
- Anna hyytyä vielä jonkun aikaa jääkaapissa

- Irrota varovasti reunat veitsellä vuoasta ennen vuoan avaamista

En nyt tiedä miten oikeaoppista tuo kinuski"kuorrutteen" tekeminen kakun päälle oli noin, mutta minusta ainakin toimiva: leikkaantuu hyvin, eikä valu.

Tästä kakusta kyllä tuli minun lemppari ja vieraatkin tykkäsivät kovasti!



keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Idealista

Idealista alkoi alunperin Ideat todeksi! -haasteena, jonka muodostin itselleni tammikuussa 2016. Tarkoituksena oli listata 20 toteuttamista odottavaa ideaa, jotka olisin toteuttanut vuoden aikana. Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että listalle jäi monta kohtaa toteuttamatta, joten tammikuussa 2017 haaste muuttui idealistaksi, josta voi poimia ideoita toteutettavaksi ja saattapa siihen tulla ideoita lisääkin. :)

Nämä ideat odottavat toteuttamistaan:


1. Koirien uniluola
2. Huovutetut tossut
3. Leikkimökin matto
4. Palatossut
5. Koirille makuualustat bokseihin
6. Lelukoira antiikkinalletyyliin
7. Tee nyt niistä vanhoista farkuita jotain!!
8. Isännälle villasukat
9. Koiramaiset villasukat
10. Pannunaluset
11. Laatikot vauvajutuille
12. Eväskori
13. Mäyräkoiravillikset
14. Slipperi
15. Puikkojen säilytyssysteemi
16. Tuttinauha
17. Ruokalappu
18. Operaatio vanhat ikkunat
19. Kukkaro
20. Karkkipapareista tms. pussukka

Ja eikun hommiin! :)

Kuvassa listalta koiramaiset villasukat :)




Ja jos joku haluaa haastaa itsensä, alkuperäinen haaste meni näin:

- Listaan tähän päivitykseen noin 20 ideaa, jotka olen halunnut toteuttaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi
- Ideat on listattu 31.3.2016 mennessä, toteuttamisen voi aloittaa vaikka heti
- Ei tarvitse tehdä siinä järjestyksessä, kun on listattu, kunhan vain tulee tehtyä
- Toteutan ideat ennen joulua!

maanantai 11. tammikuuta 2016

Lämmintä pakkaseen

Viime vuoden lopulla liityin Facebookissa Voihan villasukka -ryhmään ja seinälle alkoi tulvia huikeita villasukkamalleja, joita olisi ihan pakko päästä kokeilemaan! Edellisistä neulomuksista oli jo tovi. Kovasti kyllä olen suunnitellut, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi. Hieman olin ehkä taas viime syksyn mittaan laiskistunut ja löysin itseni iltaisin useammin sohvannurkasta, kuin tekemästä jotain. Hyvää se tekee välillä lohnottaakin, mutta jääpi (ainakin minulla) herkästi päälle. Joulunajan valmistelut onneksi saivat ahteriini liikettä, joten kun taas tekemisen rytmi löytyi, niin oli helppo jatkaa seuraaviin projekteihin.

Tuossa viime kesänä tein inventaariota minun askartelukaapissa. Löysin viisi eri vaiheessa olevaa lapasta, 1,5 villasukkaa, kolme enemmän tai vähemmän valmista tossua, yhden villapaidan alun, puolikkaan koiran loimen ja pari jotain tekelettä, joista ei ole enää mitään käryä, mitä niistä olisi pitänyt tulla. Hiukka siis havaittavissa pientä keskittymisongelmaa noissa neulomuksissa... Nyt oli kyllä pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja neuloa loppuun lapaset, jotka olin aloittanu -kröhöm- lokakuussa ennen kuin suunnittelin villasukkien tekoa.

Olin joskus, ilmeisesti vuonne 2013, ostanut Novitan Lapaslehden, josta löysin kirjoneulelapaset, jotka olivat lähes samanlaiset kuin lapaset, jotka olin aikanaan saanut isomummoltani ja jotka ovat jo aikaa sitten kulutettu puhki. Oli suorastaan pakko tehdä semmoiset! Pikkuhiljaa joulunpyhinä jatkoin lokakuussa aloittamiani lapasia periaatteella "kuvio illassa". Muutaman illan väkerrettyäni lapaset valmistuivat. Käsiala oli sekavaa taas pitkän neulomistauon jälkeen ja pieniä lapsuksia tuli ensimmäisen lapasen kämmenpuolen kuviossa, eikä kärkikavennuskaan mennyt ihan ohjeen mukaan, mutta kyllä omaan käyttöön kelpaa oiekin hyvin.




Kun tyttö näki lapaset, hän tietysti halusi samanlaiset. En kuitenkaan nähnyt lapasia kaikkein parhaaksi valinnaksi kolmevuotiaan talvileikkeihin, joten sain vaihdettua lapaset villasukkiin. Olin nähnyt tuossa Voihan villasukka -ryhmässä aivan ihania Anelmaisia, joiden mallin tyttö hyväksyi heti. Yhdessä käytiin valkkaamassa langat ja mukaan tarttui myös Novitan Sukkalehti (2015), josta ohje löytyi. Ja eikun vaan työ puikoille!

Hieman tietysti täytyi ohjetta soveltaa, kun tytön sääret ovat vielä muutamaa senttiä lyhyemmät. Jatkoin ohjeessa olleen mallin säären loppuosan kärkiosaan ja hieman piti kuvioiden korkeuksia lyhentää. Neuloin 48 silmukalla (vahingossa) nelosen puikoilla ja en tehnyt varressa/kärkiosassa lisäyksiä ja vähennyksiä. Varressa olisi kyllä sitten ehkä kuitenkin voinut lisätä ne neljä silmukkaa, mutta ei niistä kuitenkaan liian kireät tulleet, oikein passelit kolmevuotiaan jalkaan. Kantlapusta tuli kuitenkin hieman liian korkea, kun en malttanut odottaa aamuun mittaamista ja tein mututuntumalta, mutta ei onneksi kuitenkaan niin, että jäisi ikävästi ruttuun. Kyllä näistä tuli minun mielestä pirtsakat! olin itselle miettinyt toisenlaisia Anelmaisia, mutta pitääpä vielä miettiä uudelleen, kun tytön sukista kuitenkin lankaa vielä jäi.. :)



Nyt on taas puikoilla uudet sukat ja jos niiden jälkeen saisi ne omat Anelmaiset työn alle! :)