maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mites sen nyt kertoisin...

Mies usein kysyy, että onko sinun aina pakko kehittää kaikkea ylimääräistä?
- NO ON! I just can't help myself!!! :D

Niin nytkin mietin kuumeisesti, miten voisimme kivasti kertoa uusimmasta tulokkaasta isovanhemmille. Esikoisen kohdalla annoimme molempien vanhemmille Isovanhempien käsikirjan, mutta mitäs nyt, kun nuo ovat jo sitä virkaakin onnistuneesti jonkin aikaa harjoittaneet. Mukava olisi huomioida esikoisemmekin, joten päätinpä laittaa sitten hänet asialle! Koska sanavarasto ei ole vielä kovin laaja, tarvitsi tytsy hieman apuja..
-Tytsy lähti vierailulle mummolaan "Minustapa tulee ISOsisko" -paita päällä.



Suurin osa testistä on painettu leimasimella kankaalle sopivalla musteella, ISO-teksti kirjoitettu kangastussilla. Teksti ei oikein pesusta tykännyt, mutta paita ehti hoitaa tehtävänsä tekstin vielä näkyessä. 

Tarvikkeet paitaa lukuunottamatta Kätevästä Kädestä.


torstai 10. heinäkuuta 2014

Seitsemän kuukautta ja "muutamaa" pipoa myöhemmin

"Viimeisin viesti 7 kuukautta sitten"...HUPS...

Pikkuisen on päässyt tämä puoli kärsimään, kun pipoja olen ommellut. Oikeastaan muita juttuja en ole pahemmin nyt ehtinyt tekemäänkään, mutta jospa tässä nyt kunnostautuisi, kun hiljennän tahtia piporintamalla. Tässäpä kuitenkin muutamia kuvia Turrikan pipoista :)








torstai 28. marraskuuta 2013

Luppakorville lämmikettä

Pientä hiljaiseloa on blogissa ollut, kun on kuumeisesti koirakankaita odoteltu, mutta hieman sain ommeltuakin. Talvi alkaa näyttää merkkejä tulostaan, joten myös koiruuksien korvat tarvitsevat lämmikettä, eli tällä kertaa ei koirapipoja, vaan koiraN pipoja! Ja mallit ovat erittäin mielissään.. ;)






Lisäksi Käpysen Aurinkukonnasta syntyi aika vinkeä pipo ihmispäähän :)




perjantai 1. marraskuuta 2013

Kohta niitä saa...

Hieman on pieni projekti ottanut aikaa muulta puuhastelulta. Nyt on nimittäin kahlattu ensimmäinen etappi byrokratian viidakossa ja aikaansaatu ihan oma Y-tunnus! Toiminimi odottaa vielä lopullista hyväksyntää, mutta kohta minä voin hyvillä mielin tarjota mm. pipoja kaikille halukkaille. Yritykselle tulen sitten perustamaan omat kotisivut ja mahdollisesti blogin, mutta nämä sitten parin viikon sisällä, kun nimi varmistuu.

Tarkoituksena olisi nyt ensi hätään tarjota erityisesti koiramaisia pipoja, joten nyt saa jo heittää ehdotuksia, mikä/mitkä koirarodut ovat jäänet täysin paitsioon ja joista olisi kiva saada pipo omaan ja kaverin päähän, niin katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi! :)

torstai 10. lokakuuta 2013

Rotupipokirjo laajenee

Pitääpä sanoa, että WOW! Löysin sivuston, josta voi tilata kankaita lukemattomilla eri printeillä. Mukana myös monia, monia eri koirarotuja! Ei siis enää pelkkiä mäykkypipoja.. ;) Pakkohan sieltä oli ensin pala tilata kokeeksi. Toimituksessa meni tovi, mikä on ihan ymmärrettävää, kun mikäli oikein käsitin, niin jokainen kangas printataan tilauksen tultua. Ja meneehän sitä postissakin joku hetki, että se tänne Pohjolaan löytää.. Puuvillaneulos osoittautui todella hyväksi, laadukkaan tuntuiseksi kankaaksi. Tuolta voi tilata myös oman suunnitelman mukaan, joten tulevaisuudessa pääsee mahdollisesti tekemään jotain myös omasta designista! :)

Koepalan tilasin alaskanmalamuutin kuvilla ja palasta syntyi kaksi malamuuttipipoa!


lauantai 21. syyskuuta 2013

Uudet kannet rekkarikansiolle

Kyllä on ottanut osansa paluu täyspäiväisesti töihin ja ei ole pahemmin iltaisin ehtinyt tai jaksanut näperrellä, ideoita vaan tupsahtelee päähän koko ajan lisää. Nyt kun oli pitkästä aikaa (ja pitkään aikaan) viikonloppu ilman ohjelmaa, oli pakko hyödyntää vapaat hetket ja näperrellä jotain.

Monta vuotta sitten hommasin koirille Kennelliiton näyttelykansion, johon olen laittanut kaikkien koirien paperit, jotta löytäisin kaikki helposti, tai sitten hävitän kaikki kerralla.. Kansion kannet ovat vuosien saatossa päässeet hiukan kulahtamaan, joten ajattelin tehdä kansiolle uuden ilmeen, mistäpä muusta, kuin PaaPiin mäyräkoirakankaasta! Tosin onhan siellä nyt yhden podengonkin paperit, mutta podengokangasta ei vielä vastaan ole tullut.. Tämä olikin todellinen pikatikki, kun kannet syntyivät kahdesta suorakulmion muotoisesta kaistaleesta. Eli jos kannet alkavat tympiä, niin äkkiä pyöräyttää uudet!


Sisus, vuorikankaana musta trikoo




lauantai 7. syyskuuta 2013

Helppo kinkkupiirakka

Tänään emännöin meillä ensimmäitä kertaa me&i-vaatekutsuja ja kuumeisesti mietin sinne tarjottavaa. Tuttava toi meidän pikkuneidin rotinoille aikanaan hirmuisen hyvää kinkkupiirakka ja sain myös reseptin siihen, mutta arvatkaa vaan onko se tallessa.. Niinpä kuumeisesti muistelin, mitä siihen tuli ja tämmöisen reseptin kehittelin pellilliseen kinkkupiirakkaa:

Pohja:
2 pkt valmista piirakkataikinaa (joo, olin laiskalla päällä)

Täyte:
2 pss kinkkusuikaleita
2 punaista paprikaa
1 pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa

Päälle:
3 prk kermaviiliä
4 kananmunaa
suolaa
paprikajauhetta
rouhittua mustapippuria

Taputtelin pohjan pellille, jonka päälle levittelin kinkkusuikaleet ja kuutioidut paprikat. Leikkasin Koskenlaskijan siivuiksi ja lanoin tasaisesti paprikoiden päälle. Sekoitin kulhossa kermaviilit, kananmunat ja mausteet, ja kaadoin seoksen päälle. 200 astetta ja noin puoli tuntia (että täyte on hyytynyt).




Minulla teki mieli hirmuisesti myös mansikkakakkua, tai jotain sen tapaista, joten pyöräytin kääretortun, johon keitin itse mansikkahillon hillosokeripussin ohjeen mukaan. Oli päässälaskutaito koetuksella, kun ohjeessa oli kaksi kiloa marjoja ja minulla niitä puolestaan oli noin kolme desiä. Hiukka makeaa siitä tuli, mutta hyvää kuitenkin.Mansikkahillon kaveriksi laitoin väliin kerma-rahkaseoksen (4 dl kuohukermaa+1 prk rahkaa+sokerit), jolla myös kuorrutin kääretortun. Päälle vielä Wiener nougat -rouhetta.

Kyllä jaksoi sitten vaatteita sovitella! :)